NYT

Istun iltapäivällä bussissa ja nuokun, nukuttaa, pää on raskas, silmät painuvat kiinni. Tulen kotiin, sängylle makaamaan, haluan vain nukkua. Kamala nälkä, en jaksa ajatella enkä tehdä mitään, en nousta tästä enää koskaan. Silti: Maanantaiaamuna bussipysäkillä huomaan uhkeissa väreissä loistavat puut, vaikka bussi on myöhässä ja hirvittää, ehdinkö ensimmäisenä aamuna ajoissa töihin, minä muistan että tällaista ei näe jos ei tarvitse poistua kotoa kello kahdeksan. Tiistai-aamuna pyöräillessä jäätävä tuuli sivelee reisiä ja kohmettaa varpaat loppupäiväksi, vastatuuli, minä kiroan natisevan pyörän ja Pajamäen hiekkatiet, koko pyöräilyn. Uusia ihmisiä, ja muistan miten niiden kanssa puhutaan, minä osaan, minä haluan tietää ja kuulla ja integroitua ja osaan heittää läppääkin jo. Luen lehteä, ymmärrän, keskityn, ajatukset virtaavat. Luen Jani Toivolasta ja alkaa itkettää: "Työkaverisi saavat palkkaa siitä, että he yrittävät romuttaa sinun oikeutesi samoihin asioihin, joilla heillä itsellään on oikeus." Tämä maailma on hullu. Illalla valojen sammuttamisen jälkeen ajatukset virtaavat, tunteet, hymyilen pimeässä, keksin jatkoa tarinalle, muistelen päivän tapahtumia, yhtäkkiä tuntuu että minulla on suunnitelma. Tiistai-iltana impron jälkeen mieli on kevyt, ruumis on kevyt, ruumis laukkaa, mieli hymyilee. Minä olen suuri, minuun mahtuu niin paljon, minusta huokuu niin paljon. Ainakaan en ole kiinni nyt. Avaan suuni, puhun, kysyn, kerron. Tämä kaikki voi muuttua pian, uusi työ on vasta alkamassa, sen rankin osa, ehkä jo ensi viikolla minä ryömin pitkin lattialistoja iltaisin, mutta nyt, nyt on näin.