Minä kuulun niihin, joiden on vaikea ilmaista tunteita puhumalla. Olen opetellut, mutta se on joskus silti vaikeaa. Kuulun myös niihin, jotka usein pitävät asiansa omana tietonaan. Jo koulussa se kiusasi minua. Viittasin vain ranskan tai ruotsin tunneilla, kun tiesin vastauksen, en missään nimessä silloin, kun olisi pitänyt kertoa polveileva mielipide.
Tämä ei tarkoita, etteikö minulla olisi mielipiteitä. Saati tunteita. Olen vain ilmeisesti oppinut pitämään ne omana tietonani. Ainakaan en ole niitä, joiden on helppo sanoa suoraan.
Pienessä porukassa on helpompi (turvallisempaa) ilmaista mielipiteensä, kuin isossa ja vieraassa. Hyvin tuttujen ihmisten kesken en ehkä epäröi yhtään kertoa, mitä ajattelen.
Uskoisin ja toivoisin olevani ihminen, joka ei jää vaiti silloin, jos jotakuta kohdellaan epäoikeudenmukaisesti. Uskoisin myös olevani ihminen, joka ainakin joskus sanoo jotain kivaa ihmisille.
Mitä tunteiden analysointiin sinällään tulee, siinä olen aika hyvä. Varsinkin silloin, kun voi eritellä niitä jonkun ulkopuolisen kanssa. Rakastan analysoida ja puhua tunteista ja se on mielestäni ihmisenä olemisen kannalta hyväksi, kunhan ei jahkaukseksi mene.
Kasvokkain, toinen toiselle keskinäisistä tunteista puhuminen onkin vaikeampaa. Mitä kompleksisempi ja suurempi tunne, sen vaikeampaa.
Pahinta mitä olen parisuhteessa kuullut, on että en saanut toista tuntemaan itseään rakastetuksi. Siitä on kauan, olen opetellut ja olen ehkä oppinutkin jotain. Olen myös miettinyt paljon, mistä arkuuteni johtuu. Vaikka ne kolme vaarallista sanaa: minä rakastan sinua.
Olen ehkä miettinyt, että jos se ei olekaan totta. Mihin oikeuteen minut voidaan haastaa näiden sanojen vuoksi? Mihin sitoudun? Tulenko luvanneeksi jotain, mikä ei ole totta? Onko se totta?
Voin myös pelätä, että en saa vastakaikua. Mitä jos se kiusaantuu, kääntää päänsä pois, vaihtaa puheenaihetta, naurahtaa hermostuneesti? Mitä jos se ei tunnekaan samalla tavalla? Mitä jos minut torjutaan, siis.
Lisäksi olen saattanut miettiä, mitä minun tykkäämiseni, minun rakastamiseni toista liikuttaa. Mitä hän minun tykkäämiselläni tekee, mitä merkitystä sillä hänelle muka olisi?
Tämä koskee myös mielipiteiden ilmaisua. Pidän ajatukseni omanani, koska pohjimmiltani en aina usko, että niillä on merkitystä. On toisia ihmisiä, tärkeämpiä, joiden mielipide merkitsee enemmän.
Tietysti pelkään myös negatiivisten tunteiden ilmaisua. Joskus on tosi vaikea sanoa, että nyt tuntuu pahalta. Mitä jos se kääntää selkänsä, ei halua katsella tällaista napisijaa/ärisijää/itkuista riepua?
**
Tämä saa ajattelemaan, mitä kaikkea taustalla on. On ainakin pelkoa torjutuksi tulemisesta. Pelkoa siitä, että minä en merkitse mitään, se mitä ajattelen tai se miltä minusta tuntuu. Tai sen uskomista oikeastaan, oman arvon vähättelyä.
Kaikki saa myös ajattelemaan, miten paljon pelko hallitsee elämääni, sitä mitä jätän tekemättä ja sitä minkä päätän tehdä. Mietin tätä paljon myös viime syksynä. En ole vieläkään varma vastauksista.
**
Mielestäni rehellisyys ja avoimuus tunteiden ilmaisussa kuuluu ihmissuhteissa asiaan. Arvailu on syvältä. Olen siis yrittänyt opetella. Haluan olla ainakin sellainen ihminen joka sanoo kun tykkää. Ja näyttää sen. En halua säästellä ainkaan hyvistä tunteista kertomisessa, enkä oikeastaan mistään muustakaan
Haluaisin hyväksyä myös sen, että jollekulle on helpompi ilmaista tunteita esimerkiksi tekojen kautta, mutta kyllä kai jonkinlainen omista tunteista puhuminen myös toisaalta tekee hyvää ihan kenelle tahansa. Ehkä kaikki lähtee lopulta tunteiden tunnistamisesta, siitä että osaa jotenkin havainnoida, miltä tuntuu. Sitten sitä ei ehkä pelästy, itsessä eikä toisessa. Tätäkin olen miettinyt paljon.
Minä opettelen vielä. Haluaisin että tunteet virtaisivat minussa vapaasti. Haluan huutaa, itkeä ja halata. En tiedä, ehkei se kaikki ole minua varten, ääneen huutaminen. Tai ehkä onkin. Jossain haluan huutaa. Haluan olla pelkäämättä tunteita. Nyt tuntuu tältä, huomenna tuolta, se ei ole niin vaarallista. Se kaikki on totta. Ja siihen on oikeus.
*Minä luin Helmin kirjoituksen, ja Helmi oli lukenut Visual Diary -blogia. Kiitos molemmille! Helmin juttu käsitteli lopulta ehkä eniten mielipiteiden ilmaisua ja keskustelua, tästä tuli tunnepitoinen juttu tunnepuheesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti