Joulukuun paras uutinen: Helsinkiin avattiin uusi kirjakauppa! Halleluja. En ole vielä käynyt. Se johtuu ehkä
siitä, että samaan aikaan minä seison monta (kymmentä?) neliömetriä suuremmassa
hallissa piippaamassa viivakoodeja ja pakkaamassa kirjoja muovipussiin. Kantapäitä
särkee, Henning Mankellin kirjoja ei löydy mistään, lahjakorttiostos on pahinta mitä voi tapahtua koska sen kanssa täytyy
juosta toiselle puolelle hallia ja haalia joku avuksi, päättymätön jono
kiemurtelee silmien edessä. Olen kausiapulainen. Osaan myös hoitaa ostotapahtuman tehokkaasti,
osaan vastata kysymykseen, osaan hymyillä ja katsoa silmiin. Tällaistako tämä
oli, pidinkö tästä joskus, kirjoista pidän yhä ja siitä että niitä ostetaan,
hienoja englanninkielisiä pokkareita tästä kaupasta löytyy, kassakoneen takana ei ehdi eikä tarvitse ajatella mitään, aamuisin oikeastaan kaipaan jo sinne koska mitään muuta en nyt päivisin jaksa tehdä, toisinaan
muistan kassallakin sen mitä minä haluan elämässä vaalia.
Tämä olen minä joulukuussa 2015.
Lopuksi musiikkisuositus. Luin Imagesta Samuli
Knuutin jutun Editorsin uudesta levystä In Dream. Editors, minulle uusi
tuttavuus. Kuuntelin levyä. Jäin koukkuun. Ihan kuin koko ajan taustalla
kumeilisi tietoisuus itkun mahdollisuudesta, mutta päällimmäisenä kuitenkin toiveikas ja
sopivasti mahtipontinen olo.
Lempikappaleeni on Marching
orders. Kuunnellessa leviää miellyttävä putoamisen tunne. ”Kuin U2:ta vailla Bonon tekopyhää narsismia tai Coldplayta, jolla on
sekä lihaksia että kirjastokortti." Koska Samuli Knuuti on
sanonut kaiken jo, minä taidan jättää hehkuttamisen tähän ja vain painaa playta.
Yksi juttu vielä. ”Lukija, kappaleen
kuullessani minä itkin ilosta”, kirjoittaa Knuuti. Lukija, niin minäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti