Liv

Luin Liv Ullmannin omaelämäkerrallista teosta Muutos (1976, suom. Rauno Ekholm), ja kirja ryömi minussa ihon alle, sanat ja lauseet jatkoivat eloaan siellä. Pitkästä aikaa kävi näin. Ehkä siksi, että oli elokuu ja minulla oli jälleen aikaa keskittyä lukemiseen. Tai sitten tämä kirja vain teki sen, Liv Ullmannin kertojanääni teki. Muutos muodostuu muutaman sivun mittaisista pätkistä, joissa Ullmann kertoo anekdootteja elämästään ja ajatuksia sen varrelta. Osa teksteistä on niin kirkkaita, viisaita ja hienosti muotoiltuja, että ne voisivat toimia novelleina. Ihastuttava kirja, elävä ja suuri sellaisella tavalla kuin teos voi olla suuri olematta mahtipontinen.

Ullmann kuvaa kirjassa nuoruuttaan, yksinäisyyttä, työtään, äitiyttä, absurdeja siirtymiä oslolaisen teatterin lavalta Hollywoodin auringon alle hotellihuoneistojen ylelliseen elämään. Liv Ullmann oli myös Ingmar Bergmanin vaimo ja sittemmin ystävä sekä työtoveri. Vuosista Fårössä Ullmann varoo sanomasta paljonkaan, mutta kuvaa sen sijaan, millaista oli työskennellä Ingmar Bergmanin kanssa. Kaikesta päätellen Ullmann tahtoo korostaa kunnioittavansa Ingmaria suuresti. Yhteisymmärryksessä on monia puolia, välillä Bergman ja Ullmann sähisevät toisilleen kuvaustauoilla mutta molemmille toisen läsnäolo luo myös mahdollisuuden toteuttaa itseään. 

”Yksityisesti me kaipaamme juuri tätä tuntemista, että toiset näkisivät mitä me pohjimmiltamme olemme.

Elokuvan tekeminen Ingmarin kanssa merkitsee minulle juuri tätä kokemusta.”

Pieni tytär Linn juoksee äidin mukana kuvauksissa Hollywoodissa ja Fårössä. Äiti iloitsee tyttärestä ja yhteenkuuluvuudesta tämän kanssa, samalla hän on ilmeisen paljon poissa kotoa ja kokee siitä jatkuvaa syyllisyyttä. Tästä tasapainoilusta syntyy teräviä ja koskettavia ajatuksia, ja juuri äitiyteen ja lapsen maailmaan liittyvät havainnot ovat ihania, hämmästyttäviä, tarkkoja ja viisaita. Sinun laiha pieni vartalosi on niitä asioita, joissa olen päässyt lähimmäksi elämää.

Lukuun ottamatta loppupuolen innostunutta paasausta riippumattomaksi kasvamisesta sekä hitusen teennäisiä Amerikan-elämän kuvauksia Muutos on hienoa luettavaa. Se kiilaa oitis Marguerite Durasin, Patti Smithin ja Monika Fagerholmin kirjojen ja kirjoitusten seuraan tärkeimmäksi kuvaukseksi taiteilijan työstä, joita olen lukenut. Niitä on turha verrata. Kirjoittajat ovat erilaisia ja niin ovat kuvauksetkin, mutta jotain yhteistäkin niissä on, joku tekemisen into ja joku paljaus, itsensä alttiiksi asettaminen.