It's okay I got lost on the way but I'm a supergirl

Tämä tuli mieleen pari viikkoa sitten Siivouspäivän kirppiksellä, kun ystäväni otti kuvan pienestä tytöstä. Se oli äkännyt meidän kojulla kiinnostavan prinsessakirjan ja istahtanut siihen lukemaan, kätevästi muiden myytävän olevien kirjojen päälle. Tyttö oli pukeutunut Teräsmies-pukuun. Se ei ollut kesken lukemisen hievahtanutkaan. (Kauppojakaan ei tullut, tyttö laittoi kirjan pois ja lähti.)

Minä en tyttöä edes nähnyt koska kolusin muita kojuja samaan aikaan, mutta näin kuvan, näin päättäväisen pienen teräsmiesasuisen selän ja kun samana iltapäivänä täytyi terästäytyä lavatansseihin ja muutenkin, muistin tämän.

Kuuntelimme tätä ehkä vuonna 2001. Silloin oli joskus hyvä kuvitella että oli supergirl, sellainen joka vain meni ja teki, jota tuulet eivät hievauttaneet. Niin on edelleen. En tiedä, ovatko syyt muuttuneet, ehkä pohjimmiltaan eivät. Tämä Reamonnin Supergirl on vähän surullinen mutta myös uhmakas. Näitä tarvitaan, näitä tarvitaan.