Tekstianalyysi ja löytö

Nyt kerron, millainen on hyvä novelli. Olen lukenut Otavan kustantaman Granta-aikakauskirjan ensimmäistä Suomen-osaa, jonka teema on ruoka. Tänä aamuna avasin kirjan, ja esiin valikoitui Ryszard Kapuścińskin Jouluaatto Ugandassa (suom. Tapani Kärkkäinen).

Tarkkaan ottaen en olekaan varma, onko teksti novelli vai enemmän dokumentatiivinen. Grantassa julkaistaan molempia ja ruokanumeron lopusta luin, että Kapuściński oli puolalainen toimittaja ja kirjailija, joka julkaisi reportaasikirjoja eri maiden historiasta, kulttuurista ja arkielämästä.

Tähän hetkeen asti olen pitänyt Jouluaattoa Ugandassa fiktiona. Se voisi olla myös myös reportaasityyppinen kertomus. Tosin tapa, jolla se yhdistää kaksi episodia, sai minut ehkä pitämään sitä fiktiivisenä. Se voi myös yhdistää sekä faktaa että fiktiota, ja onko genrellä edes väliä? Hyvä teksti on hyvä teksti.

On muunkinlaisia hyviä novelleja. Viime aikoina olen pitänyt hurjasti esimerkiksi Alice Munron pitkistä, usein koko ihmiselämän kaaren kattavista tarinoista, joissa on joskus jopa rupatteleva sävy. Toisaalta rakastan Raija Siekkisen kuulaita, usein lyhyitä novelleja. Oli miten oli, tänä aamuna keittiössä kului hetki, mietin Jouluaattoa Ugandassa, ja sitten tuli hetkeksi eheä ja samalla voimakas olo, niin kuin silloin tulee, kun on lukenut jotain hyvää.

Näin se menee: Minäkertoja ajaa autolla kohti Kisenyin toria katsomaan, löytyisikö sieltä kalaa. Kertoja on puolalainen, ja Puolassa jouluaattoon kuuluu kala, kullanruskea ja kirpeä. Olot Ugandassa ovat epävakaat. Henkeä pidättäen kertoja ajaa sotilassaattueen perässä. Saattueen keskellä kulkevan Citroënin takapenkillä lojuu ruumis. Autot kääntyvät onneksi toiseen suuntaan.

Kisenyi on ennen ollut värejä, tuoksuja, ääniä ja ihmisiä pursuava maaginen ja omaperäinen kaupunginosa Kampalan kaupungissa, mutta nyt siitä on tullut synkkä ja vaarallinen. Tori on kurjistunut ja valikoima säälittävä. Pian paikalle kuitenkin kaartaa kalastajien kuorma-auto, jonka lavalla pötköttää valtava, hämmästyttävän suuri viiksekäs kala.

Käy ilmi, että saalis on pyydetty Port Bellistä, samasta paikasta johon kiduttajilla on ollut tapana heittää murhaamiensa ihmisten ruumiit. Väkijoukko tuijottaa kalaa hiljaisena. Sitten paikalle kaartaa sotilaspartio. Heille kala on mieleen. Vastineeksi vonkaleesta sotilaat nostavat oman autonsa lavalta myyntipöydälle verisen ruumiin.

Tekstin loppu kuvaa kertojan asumusta siirtomaahuvilan toisessa kerroksessa. Asunto on suuri mutta autio, sillä sieltä on vähitellen ryöstetty lähes kaikki huonekalut: tuolit, maalauksia, vaatteita, kattiloita ja kulhoja. Asunnossa käy Huseini, palvelija eli home boy. Huseini sairastaa tuberkuloosia ja saa malariakohtauksia. Joskus Huseini tulee töihin puolialasti, ja se tarkoittaa että hän on myynyt viimeisen t-paitansa. Hän haluaa kuitenkin tehdä itsensä korvaamattomaksi, sillä hän tarvitsee työn.

Eräänä päivänä Huseini kertoo, että sotilaat ovat eilen tappaneet yhden hänen lapsistaan. Lapsi oli poika, Obo, hän oli kolmivuotias.

Loppu.

Ensi alkuun tekstin kaksi osaa tuntuivat irrallisilta. Ne eivät mitenkään liittyneet toisiinsa: jouluaaton torimatka ja karut olot asunnossa. Sitten valkeni, millaisia eleettömiä rinnastuksia teksti tekee ihmisestä ja eläimestä, ruuasta, sekä toisaalta kuolemasta.

Kala on Kisenyin torilla arvossaan, ja kertojakin halajaa sitä joulupöytäänsä. Yhdellä ronskilla heilautuksella myyntipöydältä nostetaan niljakas kala, ja tilalle rojahtaa ihmisen ruumis. Huseinin, tuon kituliaan mutta ilmeisen lojaalin homeboyn pojan kohtalo tuo ruumiit vielä lähemmäs: yhtäkkiä niillä on nimi, ikä, ja isä ja äitikin jossain. Onko Huseinin poika juuri se ruumis, jonka sotilaat mäiskäyttivät torille; voi olla, tai ehkä ei, mutta sillä ei ole väliä. Jokainen kuuluu jollekulle, on aina jostakin lähtöisin.

Ihailen sitä, miten kirkas ja osoittelematon Jouluaatto Ugandassa on, ja miten tarkasti ja täsmällisesti teksti Kärkkäisen suomentamana kulkee. Teksti ei selittele eikä taivastele, mutta yksityiskohtaisuudessaan se tulee todella lähelle.

Jälkikirjoitus!! Googlaan Kapuścińskia tarkemmin, ja kas mitä paljastuu. Millainen mies! Puolalainen Kapuściński ryhtyi journalistiksi nuorena ja kiersi maailmaa sanomalehtireportterina 1950-luvulta asti. Ja mitä matkoja – Intiaan, Afganistaniin, Kiinasta Trans-Siperian rataa takaisin. Sitten Afrikkaan, jossa hän 1960- ja 70-luvuilla todisti eurooppalaisten kolonialistihallitusten romahduksen. Kiinnostava yksityiskohta: Kapu oli reportteri, mutta ei koskaan kysynyt lehdistötilaisuudessa yhtä ainutta kysymystä. Ilmeisesti hänen tyyliään ovat ylistäneet niin kirjailijat kuin toimittajat. Hän yhdisteli kirjoituksissaan piirteitä sekä journalistisista että kaunokirjallisista genreistä, ja hänen tyyliään on kuvattu maagiseksi journalismiksi. Salman Rushdie: "One Kapuściński is worth more than a thousand whimpering and fantasizing scribblers. His exceptional combination of journalism and art allows us to feel so close what Kapuściński calls the inexpressible true image of war."

Olen hurmioitunut. Mikä löytö.