Tapahtumalla on mittava uutisarvo, koska en yleensä lue kaunokirjallisuutta alkukielellä. Tähän on syitä, joista aioin nyt kirjoittaa. Kirjoitan niistä kuitenkin joskus toiste, koska nyt haluankin kirjoittaa lyhyistä tiheistä kirjoista, joissa on kirkkaita, tosia lauseita ja henkilöitä, jotka pudottelevat noita totuuksia suustaan.
Kaksi brittiperhettä on vuokrannut huvilan Etelä-Ranskasta kesäloman viettoa varten: puolalaissyntyinen runoilija Jozef Jacobs, tämän ulkomaanreportterivaimo Isabel ja teini-ikäinen tytär Nina sekä ystäväpariskunta Laura ja Mitchell. Eräänä aamuna huvilan uima-altaassa makaa alaston tyttö. Ei jää sinne makaamaan, vaan nousee ylös ja seisoo pian heidän edessään pudistelemassa vesipisaroita alastomasta ruumiistaan.
Tytön nimi on Kitty Finch ja hän sanoo, että vuokra-aikatauluissa on tapahtunut sekaannus. Tilanne on kiusallinen. Sitten Isabel Jacobs tarjoaa tytölle yösijan tyhjässä huoneessa, kunnes tämä pääsee muualle.
Ventovieraan tytön ilmaantuminen, jääminen, yhtä aikaa hajamielisyys ja paljas läsnäolo alkavat nopeasti herätellä esiin katastrofeja, jotka väreilevät henkilöiden menneisyydessä ja nykyhetkessä. Lukija tietää koko ajan, mitä tulee tapahtumaan, mutta haluaa tietää, miten se käy.
Kitty Finch on kaunis, usein alasti, itseoppinut kasvitieteilijä sekä, kuten pian paljastuu, orastava runoilija. Hän änkyttää puhuessaan, hän on rikki ja auki, arvaamaton ja hermostuttava. Hän rikkoo ne pinnat, joita ihmisten on pakko pitää koossa pystyäkseen jatkamaan elämäänsä.
She leaned forward.
'Something happened to me this year. I've forgotten things.' She frowned and he saw that the burn on her forehead was beginning to blister.
'What sort of things?'
'I can't rah rah rah rah rah.'
She was not a poet. She was a poem. She was about to snap in half. He thought his own poetry had made her la la la love him. It was unbearable. He could not bear it. She was still trying to remember how to say remember.
Kukin suhtautuu Kittyyn omalla tavallaan: Josef uteliaasti, avautuen, Isabel kuin ärhäkkä koira joka tulee lähelle mutta vetäytyy saman tien pois. 14-vuotiasta Nina Jacobsia oudon piittaamaton nuori nainen kiehtoo. Mitchell on avoimen vihamielinen, Laura yrittää puhua hämmennystä syrjään mutta purnaa hiljaa.
Swimming Home on vain 157 sivua pitkä. Ihailen kirjaa, mutta ihan kokonaan se ei päästä lähelleen. 157 sivuun mahtuu tarina jolla on traaginen loppu, mutta olennaisinta on ihmisten välisten suhteiden vyyhti, jonka Levy lataa vähäeleisiin ja yhtä aikaa järkyttävän suorasukaisiin lauseisiin. Kyse on surusta ja surun käsittelemisestä, yllättäviin sattumuksiin ja vierauteen suhtautumisesta, kipeydestä ihmisissä joka saa heidät etääntymään toisistaan.
Ihailen kirjoja, joissa syöksähdetään harmittoman oloisista lauseista paljaisiin totuuksiin. Ihmettelen myös kirjoja, joissa ei pysytellä yhden henkilön näkökulmassa. Niin on melkein kaikissa kirjoissa, joista nykyisin pidän. Tässä kerronta sen sijaan vuorottelee henkilöiden välillä, ja kuitenkin tunnelma pysyy tiheänä ja uskottavana.
Tilasin Swimming Homen Amazonista, koska Monika Fagerholm hehkutti sitä Iiris-lehdessä joskus viime vuonna. Ei tarvitse selittää, miksi haluan lukea kirjoja, joita Monika Fagerholm ihailee. Kiinnostuin kirjasta myös, koska siinä on helteinen Etelä-Ranska, uima-allas, vieraan ilmaantumisen synnyttämä psykologinen jännite sekä vääjäämätön romahdus.
Kun luin kohtauksen, jossa Kitty ja Nina nukkuvat Kittyn pienessä huoneessa, sameassa ja helteisessä kuin kasvihuone, ajattelin ymmärtäväni Monikan innostuksen. Kukaan ulkopuolinen ei voi tietää, mitä tytöt huoneessa ajattelevat. Heissä huokuu ja kuplii mysteeri ja uhka.
Lukiessani aavistelin kuitenkin hiukan pettymystä. Jäikö kirja lopulta pikkuisen etäiseksi?
Ensin kuvittelin, että se voisi johtua harjaantumattomuudestani lukea englanniksi. Sitten ajattelin Deborah Levyä. Ehkä hänen tyylinsä on sellainen. Swimming Home ei revittele. Sen pinta on niukka ja tyylikäs, mutta suuret lohkareet liikahtelevat pinnan alla.
Jotain niissä on, poissaolevan oloisissa tytöissä, jotka yllättäen pudottelevat häpeämättömiä lauseita suustaan. Ja tällaisissa kirjoissa, jotka ovat kutsuvia kuin ylellisessä uima-altaassa välähtelevä vesi ja syviä kuin meri.
Kuva: themanbookerprize.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti